Kuka ja miksi?

Olen Eini "Ennu" Lattu. Lähestymässä 35. ikävuottani. Käsityömuotoiluartesaani (kivi ja metalli), ylioppilas, kulttuurialoja lukenut tuhattunari. Tällä hetkellä työtön, mutta en toimeton. 

Minä olen lihava. Olen oikeastaan aina ollut lihava. Neuvolasta lähtien minun painoani on tarkkailtu ja minulle on kerrottu miten syödä ja liikkua.

Silti minä olen lihava. Miksi?

Olenko minä vain käsittämättömän laiska, saamaton ja itsekuriton tyyppi? No välillä näitä kaikkia – myönnettäköön.

Laihduttamiseen, kehoon, kehomuokkaukseen ja ruumiinkuvaan liittyy valtava määrä erilaisia myyttejä, legendoja, kertomuksia ja kokemuksia. Yksinkertaisimmillaanhan laihdutus tapahtuu niin, että kuluttaa enemmän kuin syö. Ei siinä sen kummempaa taikaa ole.

Jos laihduttaminen olisi niin helppoa, että se onnistuisi lähes sormia napsauttamalla, meillä ei olisi koko ajan kasvavaa ylipainoisuusongelmaa länsimaissa. Laihduttamiseen liittyy kuitenkin hyvin paljon erilaisia puolia, joita tulen blogissani pohdiskelemaan ja kääntelemään kuin maissia avotulella.

Aloitin paljon puhutun elämäntaparemontin toden teolla noin kolme kuukautta sitten. Aloitin kohottamalla kuntoani lenkkeilemällä ja nyt olen siirtynyt kuntosalille ja rymäjumppiin.

En aio blogissani kertoilla ruokavaliostani tai saliohjelmastani saatikka sitten tilittää kuinka monta grammaa on tullut tai mennyt. Aion kertoa tästä kokemuksestani ja tekemistäni havainnoista.

Millaista on olla läski salilla? 

Miten ylipäätään ympäristö suhtautuu lihaviin? 

Mikä on ihannekuva ihmiskehosta ja onko se millään tavoin realistinen? 

Millaisia muotoja kehonmuokkaus ottaa? 

Millainen kulttuuri on kehittynyt laihduttamisen ympärille? 
Tässä joitain suuntaa-antavia teemoja.

Pahimmillani ja painavimmillani painoin lähes 130kg, mutta siitä on onneksi tultu ajan mittaan alas jo suhteellisen paljon. Paljon on vielä työtä tehtävänä, jotta tulisin kuntoon. Niin – teen tätä terveyteni takia. Ei tietysti ole huonokaan asia sivuvaikutuksena mahtua omaa silmääni miellyttäviin vaatteisiin ns. ”isojen tyttöjen” puolijoukkuetelttojen sijasta ja näyttää paremmalta.

Pääasiallinen syy laihdutukseen minulla on kuitenkin se, että haluan vielä kymmenen vuodenkin kuluttua nousta portaat ilman, että niveliini ja keuhkoihini sattuu niin, että luulen kuolevani siihen paikkaan. Haluan nauttia elämästä pelkäämättä koko ajan hetkeä, jolloin kolesterolin tukkima verisuonistoni päättää sanoa YYA-sopimuksen irti. En myöskään halua taistella kakkostyypin diabeteksen, uniapnean tai muiden ylipainon aiheuttamien sairauksien kanssa.   

Olen jo kauan halunnut kirjoittaa blogia harrastusmielessä ja sain innoituksen juuri tämän blogin kirjoittamiseen luettuani Jenny Dahlbergin kirjan ”Sopivasti lihava”. Kirja on humoristisesti, mutta kaunistelemattoman raadollisesti kirjoitettu siitä millaista on olla läski. Voin suositella kirjaa lämpimästi.

Joistakin kohdista löysin itseni ja mietinkin, että jos joku uskaltaa kirjoittaa omalla nimellään ja kasvoillaan aiheesta kirjan, miksi minä en uskaltaisi pitää blogia. Jokainen, joka minut näkee elävänä tai kuvasta voi joka tapauksessa todeta, että olen lihava. Se ei ole mikään salaisuus, joten voin samalla rahalla kertoa siitä miten itse koen lihaviin suhtauduttavan ja miksi (ainakaan minulle) laihdutus ei olekaan niin helppoa kuin sen luulisi olevan. 

Salaattia naamaan ja lenkille – kilot karisee! Vai toimiiko se sittenkään niin?

Tervetuloa lukemaan ajatuksiani.